Esikatsele PDF
Siirry latauskeskukseen Tulosta

Hallitus

Finnveran hallitukseen kuuluu vähintään kuusi ja enintään yhdeksän jäsentä. Yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet yhdeksi vuodeksi kerrallaan.

Hallituksen tarkastusvaliokunta avustaa yhtiön hallitusta sille kuuluvien valvontatehtävien hoitamisessa. Hallitus valitsee keskuudestaan tarkastusvaliokunnan jäsenet ja puheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. Vuoden 2015 varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen valittuun tarkastusvaliokuntaan kuuluvat Kirsi Komi (puheenjohtaja), Marianna Uotinen, Pirkko Rantanen-Kervinen ja Antti Zitting.

Hallituksen palkitsemisvaliokunta avustaa yhtiön hallitusta ylimmän johdon nimityksiin, työehtoihin ja palkkaukseen sekä johdon ja henkilöstön palkitsemis- ja kannustinjärjestelmiin liittyvien asioiden hoidossa. Hallitus valitsee keskuudestaan palkitsemisvaliokunnan jäsenet ja puheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. Vuoden 2015 varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen valittuun palkitsemisvaliokuntaan kuuluvat Markku Pohjola (puheenjohtaja), Harri Sailas ja Pekka Timonen.

Hallituksen jäsenten palkkiot noudattavat valtioneuvoston linjauksia valtionyhtiöiden hallintoelinten palkoista. Vuonna 2015 palkkiot olivat yhteensä 147 000 euroa.

Jäsenet 31.12.2015

Pohjola Markku
Markku Pohjola
(1948), puheenjohtaja, ekonomi

Markku Pohjola on ollut Finnveran hallituksen jäsen ja puheenjohtaja vuodesta 2012 lähtien. Hän on myös muun muassa Tieto Oyj:n ja Koskitukki Oy:n hallitusten puheenjohtaja ja Onvest Oy:n hallituksen jäsen. Pohjola työskenteli vuosina 1972–2008 Nordean ja sen edeltäjäpankkien johtotehtävissä, viimeksi varakonsernijohtajana ja Nordea Pankki Suomen toimitusjohtajana.

Timonen Pekka
Pekka Timonen
(1960), I varapuheenjohtaja, OTT

Pekka Timonen on ollut Finnveran hallituksen jäsen vuodesta 2013. Hän on työskennellyt Helsingin yliopiston tutkimus- ja opetustehtävissä vuosina 1984–2001 ja kauppa- ja teollisuusministeriön neuvottelevana virkamiehenä omistajaohjaustehtävissä 2001–2007. Vuosina 2007–2012 hän toimi valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston päällikkönä sekä vuoden 2013 alusta työ- ja elinkeinoministeriön Työelämä ja markkinat -osaston päällikkönä.

Uotinen Marianna
Marianna Uotinen
(1957), II varapuheenjohtaja, varatuomari

Marianna Uotinen on ollut Finnveran hallituksen jäsen vuodesta 2013. Hän on työskennellyt valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston säädösvalmistelutehtävissä vuodesta 2007 lähtien. Vuosina 1985–2001 hän toimi ensin Nordeassa ja vuosina 2001–2006 Nokia Oyj:ssä muun muassa rahoitus- ja arvopaperimarkkinoihin liittyvissä asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Komi Kirsi
Kirsi Komi
(1963), OTK

Kirsi Komi on ollut Finnveran hallituksen jäsen vuodesta 2013. Hän toimii myös seuraavien yhtiöiden hallituksissa: Metsä Board Oyj, Bittium Oyj, Citycon Oyj, Martela Oyj, Patria Oyj (varapuheenjohtaja), Docrates Oy (puheenjohtaja) ja SPR:n Veripalvelu (puheenjohtaja). Vuosina 1992–2010 Komi toimi Nokia-konsernin palveluksessa ensin lakimiehenä, sittemmin Nokia Networksin lakiasiainjohtajana ja viimeksi Nokia Siemens Networksin lakiasiainjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

Rantanen-Kervinen Pirkko
Pirkko Rantanen-Kervinen
(1949), ekonomi

Pirkko Rantanen-Kervinen on ollut Finnveran hallituksen jäsen vuodesta 2013. Hän on myös Raisio Oyj:n ja LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiön hallituksen jäsen sekä LähiTapiola Uusimaan hallituksen puheenjohtaja. Vuosina 1974–2010 Rantanen-Kervinen työskenteli Saga Furs Oyj:n johtotehtävissä, viimeksi toimitusjohtajana.

Sailas Harri
Harri Sailas
(1951), ekonomi

Harri Sailas on ollut Finnveran hallituksen jäsen vuodesta 2015. Hän toimi työeläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtajana vuosina 2007–2015 ja sitä ennen johtotehtävissä Nordeassa ja sen edeltäjäpankeissa, viimeksi pääkaupunkiseudun aluepankin johtajana ja Nordea Pankki Suomen varatoimitusjohtajana. Sailas on myös Alko Oy:n ja Finavia Oyj:n hallitusten puheenjohtaja.

Zitting Antti
Antti Zitting
(1956), DI

Antti Zitting on ollut Finnveran hallituksen jäsen vuodesta 2015. Vuoteen 2014 asti hän työskenteli yrittäjänä Sacotec Component Oy:ssä ja toimii nyt Sacotec-yhtiöiden hallitusten puheenjohtajana. Zitting on myös seuraavien yhtiöiden ja organisaatioiden hallituksissa: Sten&Co Oy Ab, Teknologiateollisuus ry, TT-säätiö ja Suomen Itsenäisyyden juhlavuosi 2017 – Suomi 100. Lisäksi hän on Teknologiateollisuus ry:n 100-vuotissäätiön hallituksen puheenjohtaja.

×

Kerro kaverille

Oma nimesi
Oma sähköpostisi
 
Sähköpostin otsikko
Viesti
 
Kavereiden sähköpostit

 Lisää kaveri